Ensiksikin tuolle mystiselle kelttiläisen kristinuskon rauniosaarelle piti matkustaa tuntitolkulla. Läheinen tuppukylä Berwick-Upon-Tweed oli tavoitettavissa junalla, josta oli tarkoitus jatkaa paikallisbussilla. Luonnollisesti Berwick on vierailukohteena suurin piirtein yhtä mielenkiintoinen, kuin Itä-Pasila. Bussiyhteyttä kaupungista saarelle ei luonnollisesti löytynyt mistään, eikä pakalliselta juna-asemalta löytynyt minkäänlaista matkailuinfoa – ellei nyt sellaiseksi laske viime joulukuussa vanhaksi mennyttä bussiaikataulua. Mietitte varmaan, miksi en tarkistanut aikatauluja netistä? – Kyllä mä yritin. Nekin sattuivat loppumaan sopivasti maaliskuulle. Lähetin jopa bussifirmaan mailia, johon odottelen vastausta vieläkin.
Matkustettuani sitten hyvin tupakoidussa taksissa pitkin Englannin maaseutua päädyin lopulta pieneen kylään keskelle maailman tuulisinta, pölyisintä ja tylsintä rannikkoa. Homman kruunasivat lampaat ja niitten jätökset suurin piirtein siinä, mihin nyt milloinkin sattui astumaan. Muutaman matkamuistokaupan lisäksi pyhältä saarelta löytyi autenttisessa 1900-luvun asussaan komeileva linna (sisäänpääsymaksu suurin piirtein 9€), lampaita, kivisiä rantoja. tuulisia niittyjä, lampaita, joskus tosi kauan sitten toimineen luostarilaitoksen rauniot ja lisää lampaita.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti