Ulkomailla opiskelevan diasporaan kuuluu oleellisesti kaiken virallisen kommunikoinnin hankaluus. Kotimaasta käsin harjoittelupaikkahakemuksen rustaaminen tuntui aika helpolle ajatukselle, mikä ei pidä paikkaansa käytännössä: Kun on ensin saanut jollakin koneella auki tiedekuntansa katalogin ja bongattua tämän kevään kesätyöhaaveet, on vielä rustattava hakemus ja saatava se jollakin konstilla toiselle puolelle Eurooppaa.
Ensimmäisten vaihtoviikkojen alikana rakennettu itseluottamus kykyyn pärjätä brittiyhteisössä romahti kerralla, kun ensimmäinen hakemusläystäke tuli ulos printterin uumenista. Täällä on siis suomalaiseen tapaan opiskelijoille ilmainen tulostuspalvelu. Täällä on jopa myöhäiseen iltaan päivystävä help desk, jolla ei ollut harmainta aavistusta, miten skandinaaviset kirjoitusmerkit saisi tulemaan ulos paikallsiesta printteristä. Onneksi sisäinen atk-insinöörini onnistui ratkaisemaan ongelman painelemalla vaan kaikkia nappeja oikein monta kertaa.
Paperille saadut hakemukset piti vielä kiikuttaa postitoimistoon. Paikalliset itellat eivät harrasta paljoakaan oheistuotteiden kauppaa, joten kirjekuoret pitikäydä shoppaamassa eri liikkeestä. Brittiläinen näkemys käytännöllisistä pakkauksista näkyi myös kirjekuorissa: Mahdollisuus oli ostaa kuoret kalliiseen kappalehintaan tai maksaa itsensä kipeäksi 30 kirjekuoresta. Lyhyen matematiikkatuokion jälkeen omistan nykyisin paljon kallita kirjekuoria. Vaikka paikallispostimme ei siis ole brändinlaajennusta kovin paljoa harrastanut, on postimaksuissa sitä enemmän diversiteettiä. Päädyinkin maksamaan postireissuillani samanlaisista kirjeistä useampaakin eri hintaa.
Elämme siis jännittäviä aikoja. Onneksi en kuitenkaan ole laittanut kaikkea yhden kortin tai kuoren varaan, vaan ole miettinyt erilaisia tapoja viettää kesää. Esillä ovat olleet ainakin kirjatentit, asumislisä ja reilaaminen.
