torstai 25. joulukuuta 2008

Kolme passipussia ja repullinen kameroita
















Ihminen on siitä hauska otus, että se hamstraa ympärilleen ison kasan tarpeetonta roinaa. Matkustaminen on kulttuurissamme niin erikoinen osa elämää, että sitä varten on kehitetty aivan oma roinagenre.

Tyypillistä matkaroinalle on se, että näitten esineitten sisään saa mukavasti muita matkalla tarvittavia esineitä. Esimerkiksi passia - tuota turistin elämänlankaa kotimaahan, säilytetään kaulassa kannettavassa pussissa. Tällainen pussi on paitsi jokaisen matkustavaisen pakko-ostos, myös käytännöllinen liikelahja. Lisäksi pussien työllistävä vaikutus on huomattava: Etelän turistirysissä työskentelee nimenomaan näihin pusseihin erikoistuneita taskuvarkaita. Etsiessäni omaa passiani käveli minulle vastaan neljä erilaista passipussia. Kolme niistä jää tälläkin kertaa Suomeen.

Pakkaaminen vaihtoreissua varten ei sinällään ole aivan ongelmatonta. Puolen vuoden tavaroita ei millään saa mahtumaan monessa reissussa rähjäytyneeseen putki-savottaan, joten kompromisseja on aivan pakko tehdä. Mukaan lähtee yksimielisellä päätöksellä ainakin se BW-kauluspaita, joka on kotimaassa palvellut kolmella eri koulutusasteella. Saarella, jossa vallitsee ympärivuotinen marraskuu kannattaa vähän vaatetusresurssit varmaankin suunnata välikausiasuihin, mutta suuri osa vaatekaapin sisällöstä jää kuitenkin kotimaahan. Sama pätee vuosien varrella hankittuun valokuvauskalustoon, pisimmät polttovälit jäävät tällä kertaa kotiin. Reissun webbikuvistustakin silmälläpitäen mukaan lähtee jopa digikamera, joka lähes pelottaa tällaista mustavalkokuvaukseen keskittynyttä puritistia.

Tällä kertaa rinkan lisäksi ajattelin tunkea koneen ruumaan vielä kitaralaukunkin, mikä tuo oman jännituksensä lentomatkaan. Asiaa hiukan tutkittuani päädyin hypoteesiin, jonka mukaan 70-luvulta periytyvä kitarakeissini pysyy kasassa lähinnä siihen liimatuilla tarroilla. Soittimen matkantekoa täytyy helpottaa ainakin roudarinteipillä ja superloonilla - muuten ei saarella rokki soi.

Matkatavaroita pakatessani huomasin myös ilokseni aikuistuneeni parista edellisestä Britanniaan suuntautuneesta reissusta. Vaikka sähköverkkorajat ylittävä adapterin metsästäminen onkin tuonut takavuosina uusia jänniä sosiaalisia kontakteja, hankin tälle reissulle ihka oman EU-UK -adapterin. Tämäkin genre on muuten Turun keskustan Nils Holgerssonillakin aika laaja, sillä tarjolla oli ainakin "multi travel", EU-UK ja UK-EU -adaptereita. Onneksi liikkeen jouluapu oli keventänyt tunnelmaa jäjestämällä kaipaamani kaksipiikkisestä kolmepiikkiseen muuntavat UK-EU -kyltin alle.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Myös suomalainen byrokratia näyttää kyntensä

Vanhetessaan ihminen kasaa ympärilleen kaikenlaista roinaa. Vasta, kun on hankittava jonkinlainen väliaikaissäilytys omaisuudelleen, huomaa sen todellisen määrän. Yllättävää kyllä jopa 18 neliön yksiöön mahtuu roinaa niin paljon, ettei se mahdu vaivalla hankittuun YO-kylän varastokoppiin.

Roinan siirtäminen varastokoppiin on sinällään helppoa, sillä nykyinen residenssi sattuu sijaitsemaan varastoluolaston välittömässä läheisyydessä. Huvittavaa on vain se prosessi, jolla tällainen koppi otetaan haltuun: Perinteisen suomalaisen kohteliaan kyselypolitiikan sijaan koppi täytyy lähes vallata.

Voisi luulla, että Ylioppilaskylässä varastokoppeja olisi tarjolla kohtis paljon - eihän opiskelijoilla ole paljonkaan omaisuutta. Näin varmasti onkin, sillä monen varastokopin sisältö näyttää olevan 90-luvulta, eikä rojujen omistaja ole varmasti opiskellut enää aikoihin. Enpä usko, että sekään noin 50v-jannu, jonka kopissa on jäähtymässä noin 50 kpl videonauhureita, hirveän paljon luennoilla istuu.

Suomalainen byrokratia näyttää kyntensä siinä, että vaikka kopin ovesta puuttuisi lukkokin, ei käytössä olevaa komeroa vuokrata eteenpäin - ei vaikka kellään ei kiskaan mitää vuokrasopimusta olisikaan. Saadakseen varaston vaihtoromuilleen täytyy siis löytää a) tyhjä b) lukoton c) koppi, mihin kellään ei ole vuokrasopparia. Hauskinta on, ettei koppeja hallinnoivalla taholla ole mitään tietoa, kuka mitäkään koppia käyttää. Houkutus avittaa prosessia voimapihdeillä on melkoinen:)

lauantai 20. joulukuuta 2008

Ikuisen marraskuun saari

Britannia, Britannia, Britannia - hassu sateinen saari täynnä hassuja ihmisiä odottaa viatonta humanistiopiskelijaa. Tässä blogissa olisi tarkoitus julkistaa vaihtofiiliksiä kevään -09 ajan.

Vaitopaperit Newcastlen yliopistoon (ulkomaankielellä Newcastle University http://www.ncl.ac.uk/) täytettiin aikanaan kovalla kiireellä syksyllä ja tieto vaihtopaikasta tuli lokakuussa. Viimeiset pari kuukautta onkin kulunut rattoisasti brittibyrokratian hampaissa lähetellen papereita saarelle ja takaisin. Homma on sujunut muuten rattoisasta, paitsi että yliopiston joulukuuksi lupailema infopaketti ei päässyt matkaan ennen joululomia, vaan siirtyy tammikuulle. Ilmeisesti tällaisella ei ole niin väliä saarella, jossa sään puolesta vallitsee joka tapauksessa ikuinen marraskuu. Vaihtarin ongelma on siinä, että esmes asunnon haku olisi paljon kivempaa näin ennakkoon.