Alusta asti vaihtoasiakirjojen pyörittäminen saarella ja takaisin oli vähän vaikeaa. Britanniasta tietoa sai, kun sitä pyysi ja hyvin paljon piti selvittää itse. Monta kertaa luuli asioiden olevan menossa pienen väännön jälkeen oikeaan suuntaan, kunnes vastaan tuli seuraava takaisku. Usein sain selkeitä ohjeita, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Joskus täytettiin lomakkeit, joilla ei tehnyt mitään ja joskus kirjoitettiin kiukkuisia maileja jolla kaiken sai toimimaan. Ihmeellisesti pyörivät byrokratian rattaat.
Opintojen täällä alettua luulin jo olevani selvillä vesillä, kunnes satuin puolivahingossa paikallisen hissanlaitoksen toimistoon. Minulle kerrotiin ystävällisesti, etten voi osallistua kahdelle kolmesta valitsemastani kurssista - joilla olin siis istunut jo kaksi viikkoa. En mene tässä yksityiskohtiin, mutta parin perussuomalaisen perkeleen, suostuttelun, Erasmus-järjestelmän kertauksen ja oppianeen johtajan kanssa neuvottelun jälkeen sain pitää kurssini. Huvittavaa kyllä tällainen draaman kaari ei mitenkään ihmetyttänyt toimistotätejä: ilmeisesti tässä maassa vain toimitaan näin. Pelottavaa on, että alan jo itsekkin tottua tällaiseen toimintamalliin: täytyy varmaan lähteä pubiin analysoimaan asiaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti