maanantai 23. helmikuuta 2009

Mediapimennossa?

Joskus kaukaisessa nuoruudessani 1990-luvun loppupuolella läksin kavereitteni kanssa kiertämään Eurooppaa muutaman viikon ajaksi. Tuolloin viestintä kotimaahan tapahtui lähinnä satunnaisilla tekstiviesteillä ja postikorteilla. Kotiin palattuani olikin sitten mukavasti pihalla lähes kaikesta tapahtuneesta – asian korjaamiseksi piti lukea iso kasa Hesareita ja kavereitten sähköposteja.

Tällä vuosituhannella tuntuu sille, että päivittäin käyttää useamman työtunnin pelkästään viestimiseen ja viestinten seurantaan. Koulua varten on syytä tutkailla päivittäin BBC:n uutiset ja ainakin vilkaista Guardianin otsikot. Kotimaan uutiset tulee katsottua aamulla ja illalla Netissä ja Viivi & Wagner tarkistettua niin ikään päivittäin. Voisi jopa sanoa, että olen läsnä myös kotimaan mediassa: Narsistisena tyyppinä kirjoitin vaihtopalstan myös erääseen kotiyliopistoni lehteen. Mitä tästä viestinnästä sitten saa irti? Olisiko niin, että ajantasainen tieto kaikesta huolimatta vähentäisi tietämättömyyden tuskaa, vai olisiko todellinen irtiotto ollut maailmankuvan avaava kokemus. Hesari-pino olisi ainakin tällä kertaa ollut suurempi.

Vaikka esimerkiksi mainitun sian ja naisen parisuhteen seuraaminen helpottaa omalla tavallaan taustalla lymyävää koti-ikävää, tajuaa vaikkapa feikkariin postattuja uusia kuvia katsellessa, kuinka paljosta jää paitsi ollessaan puoli vuotta ulkona kuvioista. Onneksi kaverit välittävät tuoreemmat kaupunkilegendat Messengereillä ja jopa ah, niin stressaavien järjestötöiden tekeminen onnistuu etänä. Voisikin todeta, että vaihtarin ei enää ole edes mahdollista elää mediapimennossa, mutta median ei kannata antaa pimentää perinteisiä viestintämuotoja: Itse aion avartaa maailmankuvaani pyytämällä naapurin germaanin seuraksi iltalenkille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti