maanantai 23. helmikuuta 2009

Mitä sit kun väsyttää?

Ensimmäisen vaihtokuukauden tullessa täyteen on opiskeluun tullut jo aikamoinen rutiini. Tämä rutiini on suurin piirtein sellainen, että aamulla koululle lukemaan, tunniks-kahdeks luennolle ja taas lukemaan. Parina iltana viikosta on muuta ohjelmaa ja viikonloppuisin seikkaillaan ympäryskunnissa.

Brittiläistä opiskeluarkea leimaavat siis lähinnä lukeminen ja lukeminen. Iso osa ajasta menee myös kirjallisuuden metsästämisessä, mikä on täällä oma taiteenlajinsa. Jokaiseen seminaariin on olemassa oma reading listinsä, joka vaihtelee parin artikkelin luettelon ja liuskan mittaisen katalogin välillä. Jotkut luennoitsija laittavat luettavat artikkelit nettiin, jotkut eivät. Joissakin tapauksissa irtopisteet saa semmassa sellaisilla kirjoilla, joita kirjastosta löytyy yksi. Siinä sitten tappelemaan lukemistosta.

Pakkaillessani tavaroitani ennen vaihtoon lähtöä tajusin, kuinka iso kasa kirjallista saagaa sitä on itsekin tullut hankkineeksi vuosien varrella. Olen kuitenkin yliopisto-opiskelujeni aikana pitänyt aika pitkälti kiinni periaatteesta olla ostamatta kirjoja, jos se vain suinkin on mahdollista. – Täällä Britanniassa moiset periaatteet on syytä kuopata. Opiskelijoiden odotetaan hankkivan peruslukemistot ja muutamasta kirjastokappaleesta tappeleminen on aika turhaa työtä. Lisäksi kirjaa ei vain tankata päähän ennen tenttiä vaan sitä luetaan kurssin aikana: Tehokas, mutta kallis tapa opiskella.

Viime viikkoina olen tuntenut itseni osittain nörtiksi. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, sillä eihän pohjoismaalaisen kisaturistin kannata täällä hirveästi yrittääkään mitään katu-uskottavuutta rakentaa. Toisaalta kirjastossa vietetyt kirjojen etsiskely ja epätoivoiset selailutuokiot vetävät nopeasti tankin tyhjäksi. Silloin tällöin olisikin kiva mönkiä ainejärjestön toimistolle kärttämään ilmaista kahvikuppia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti