Kuulemani mukaan Newcastlen keskiluokka näkee kovasti vaivaa elääkseen kotikepulaista puutarhakaupunki-unelmaa. Talo+puutarha+kultainen noutaja ympäryskunnassa ja hyvin palkattu työpaikka suurkaupungissa ovat täällä haluttu yhdistelmä, joten ympäryskunnat on linkitetty vahvasti maakuntakeskukseen. Satunnainen reppureissaaja hyötyy tästä esimerkiksi edullisina ja tiheinä bussivuoroina, mikäli kaipaa vaihtelua kaupunkilomaansa. Itse koin tarpeelliseksi karistaa kaupungin pölyt hetkeksi harteiltani ja päädyin viime hetken muutosten jälkeen lähteä tallustelemaan Hexhamin lähistölle, mikä vastaa suunnilleen paikallista Espoota. 
Olen ollut takavuosina kansallispuistossa töissä ja tunnustan viihtyväni luonnossa silloin tällöin. Ensimmäinen seikkailu brittilandella olikin luonnon löytäminen, mikä ei ollut ihan helppoa: peltojen välissä on kitsaasti pusikkoa ja sieltäkin löytyy yleensä naapurin kanat. Muu metsäfauna koostuu kaniineista ja tälle maalle tyypillisistä lampaista.
Taaperrukseni päätavoitteena oli sivuta Hadrianuksen muurin reittiä seurailevaa polkua ja nähdä jokin kappale tätä klassista rauniokasaa. Tämä tarkoitti noin 12 kilometrin lenkkiä, mikä ei sinällään kuulosta kovinkaan rasittavalle. Valitettavasti tällä läntisellä hyvinvointisaarella on kuitenkin vedetty haja-asutusalueenkin tiet asvaltille, joten vihlovat muistot aiemmista rasitusmurtumista palasivat muutaman ensimmäisen kilometrin jälkeen. Peltojen välissä mutkittelevat tiet tarjosivat maalaisidylliä ja nivelkulumia, mutta eivät paljonkaan muuta. Oikeastaan parin mailin jälkeen oli nähnyt kaiken ja aivojen luolamiesosa alkoi etsiskellä kiviä lampaiden karkottamista silmälläpitäen.
Päiväretkellä kävi nyt siten, että hakusessa olleen luonto- ja historiaelämyksen sijaan löysinkin pelkää brittiläistä pöndeä. Juttutuokiot parin paikallisen maanviljelijän kanssa paljastivat, ettei täällä hirveästi turisteja näy. Syykin on selvä: karttani merkinnöistä huolimatta muurin paloja ei täällä juuri ole näkyvissä. Turistikuvat päädyimme ottamaan muurin reittiä osoittavan viitan luona. Suuria luontoelämyksiä brittilandelta oli niin ikään turha haeskella, ellei sitten tykkää laskea lampaita. Päivän saldoa pintin äärellä pohdittaessa jäljelle jäi lähinnä ilo tehdystä urheilusuorituksesta ja toive, ettei tartte heti lähteä uudestaan.
Olen ollut takavuosina kansallispuistossa töissä ja tunnustan viihtyväni luonnossa silloin tällöin. Ensimmäinen seikkailu brittilandella olikin luonnon löytäminen, mikä ei ollut ihan helppoa: peltojen välissä on kitsaasti pusikkoa ja sieltäkin löytyy yleensä naapurin kanat. Muu metsäfauna koostuu kaniineista ja tälle maalle tyypillisistä lampaista.
Taaperrukseni päätavoitteena oli sivuta Hadrianuksen muurin reittiä seurailevaa polkua ja nähdä jokin kappale tätä klassista rauniokasaa. Tämä tarkoitti noin 12 kilometrin lenkkiä, mikä ei sinällään kuulosta kovinkaan rasittavalle. Valitettavasti tällä läntisellä hyvinvointisaarella on kuitenkin vedetty haja-asutusalueenkin tiet asvaltille, joten vihlovat muistot aiemmista rasitusmurtumista palasivat muutaman ensimmäisen kilometrin jälkeen. Peltojen välissä mutkittelevat tiet tarjosivat maalaisidylliä ja nivelkulumia, mutta eivät paljonkaan muuta. Oikeastaan parin mailin jälkeen oli nähnyt kaiken ja aivojen luolamiesosa alkoi etsiskellä kiviä lampaiden karkottamista silmälläpitäen.
Päiväretkellä kävi nyt siten, että hakusessa olleen luonto- ja historiaelämyksen sijaan löysinkin pelkää brittiläistä pöndeä. Juttutuokiot parin paikallisen maanviljelijän kanssa paljastivat, ettei täällä hirveästi turisteja näy. Syykin on selvä: karttani merkinnöistä huolimatta muurin paloja ei täällä juuri ole näkyvissä. Turistikuvat päädyimme ottamaan muurin reittiä osoittavan viitan luona. Suuria luontoelämyksiä brittilandelta oli niin ikään turha haeskella, ellei sitten tykkää laskea lampaita. Päivän saldoa pintin äärellä pohdittaessa jäljelle jäi lähinnä ilo tehdystä urheilusuorituksesta ja toive, ettei tartte heti lähteä uudestaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti