maanantai 13. huhtikuuta 2009

Maaseutua ei voi tuoda -?

Ekoja asioita, mitä aikanaan kuulin tulevasta vaihtopaikastani oli, että siellä on lehmiä. Itse yliopiston koetilan naapurissa kasvaneena en pitänyt ajatusta eläimistä kaupungissa mitenkään erityisen kummana. Järkytys oli kuitenkin suuri, kun puolivälissä pääsiäislomaa törmäsin kauppareissulla lehmälaumaan.

Täällä NCL:ssa on muutamia isoja epätasaisia nurmikenttiä, jotka britit mieltävät puistoiksi. Näistä kentistä käytetään paikallisen kaavoituslaitoksen papereissa termiä ”Public land”, mikä antaa ikiaikaisen lain voimalla kelle tahansa oikeuden laiduntaa karjaansa kyseisillä kentillä. Joku eksentrinen maanviljelijä käyttää tätä oikeutta hyväkseen ja tuo sitten ammunsa haisemaan keskelle kaupunkia. Märehtijöiden ja niitten naapurissa asuvien opiskelijoiden konfliktit ovat täällä legendaarisia: toisinaan on astuttu sontaa ja tosinaan leikitty rodeota.
Minulla ei syntyperäisenä kaupunkilaisena ole yhtään mitään maaseudun ainutlaatuisuutta vastaan. Onhan se hyvä, että jossakin päin maata vielä joku jaksaa lapioida sontaa ja jemmata jyviään. Mun puolesta maaseutua ei tarvitse yrittääkään tuoda, vaan se on ihan hyvä siellä missä on. En koe täälläkään tarvitsevani joka-aamuista jännitystä siitä, hyökkääkö joku sonni kimppuuni, tai onko kulkureitilleni nukahtanut 400-kiloinen hieho. Aamukolmelta suorittamani kotimatkatkaan eivät tarvitse sitä lisäpiristystä, mitä sontaläjien välissä suoritetut balettiliikkeet tarjoavat.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti